Tiistaiaamu valkeni kuulaana ja aurinkoisena.Kuinka nopeasti kesä taittuu syksyyn, yöt pitenevät ja pimeys tullut kesäisen hämärän tilalle! Kuljin tuttua reittiä Pallastunturin luontokeskukselle Kutunivan ohi... Siinä oli talvella enää pieni sula, mutta laulujoutsenet talvehtivat kovankin pakkasen läpi tuossa, sulassa sovussa. Komea tunturikoivu, jonka kaarnan uloin pinta tuntuu käteen pehmeältä ja hienostuneelta kuin paperipitsi, on jo menettänyt kaksoshaaransa. Kipusin sen kannon päälle luodakseni katseen länteen ja tunturien verhoamalle Jerisjärvelle. Kun laskeuduin rantaan, kohtasin erityisen hetken; aamun ensi syleilyn.Taivas on pohjoisessa oranssiin värjäytynyt. Maan kylmä varjo nousi maasta usvan sävyttäen. Maisema vaikutti löytäneen oman valonsa. Viattomat lehdettömät koivut ja majesteetilliset kuuset ympärilläni. Saavuin rantaan ja katsoin luonnon luomaa luomaa näkymää kauas ja kauan.
Tuntuu hyvältä katsella aamun tunnelmia. Ulkona kulkiessani hämärän rajamailla aistit herkistyvät.
Mieleen nousevat muistot ja maljan täyttyminen, tajusin, miten harvoin olen minä, kenties todella vain muutaman ihmisen seurassa. Kaikissa muissa tilanteissa tavoitan menneisyyden, tulevaisuuden ja tahtoni harmonian vain hetkittäin. Pitäisi kertoa vaikutelmista ja kokemuksista, jotka merkitsevät. Muu kielellistyy herkästi karkeaksi yleistykseksi tai rajaukseksi.
Eilinen keskustelu ystävien kanssa antoi lisää ajateltavaa, tuntuu että tässä ajassa moni meistä ajattelee vain itseään.Tämä ei ole minun todellisuuteni, olen hämilläni. Tässä ajassa kerätään kokemuksia enemmän kuin tuntemuksia, välinpitämättömyys ja itsekkyys ovat menestymisen mitta. Onneksi on myös näitä ihmisiä joiden elämään mahtuu muutakin kuin oma napa.
Kävimme hakemassa avaimen varaustuvalle Pallaksen luontokeskuksesta, sitten tunturiin.
päälle vihanneksia. Pienen ruokalevonjälkeen alkoi tehdä mieli. Huiputtaa Keimiötunturi! 😎
 | ||||
| Jokaisen edessä rakkaus muuttaa muotoaan, heijastuu niin monella tasolla ja tavalla, maailmojen vaikutuksista toisiinsa. Kun tunne voi elää ilman sanoja. Viime päivinä olen tuntenut rakkauden elämään ja kohtaamiini ihmisiin, tuntenut miten jotain uutta on herännyt sisälläni. Muistanut, miten voi olla onnellinen vain toisen läsnäolosta. |
Olen ADHD, aaltoileva olento joka ei anna koskaan muiden luoda rajojaan vaikka joskus niitä liikaa pelkäänkin. Ei niin, etten välittäisi siitä mitä muut näkevät tai vaativat, mutta en kuitenkaan anna minkään sellaisen määrittää itseäni ja olemisen tapaani. Sillä jos eläisin muiden näkemysten lävitse peläten kokoajan ylittäväni heidän rajansa oikeasta, en eläisi enää todellista minuuttani vaan jotakin minkä ulkopuoliset silmät ovat luoneet oman maailmansa lävitse. Niiden totuus, mutta vain osa minua, enkä halua olla vain osa siitä mitä olen.
Vihaan irrallisuuden tunnetta, vihaan ja samalla niin rakastan haahuiluani. On vain niin paljon helpompi olla kun on kiinni jossakin, yksinäisyyteni hetket muuttuisivat sietämättömäksi heti jos unohtaisin miltä tuntuu rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Ja toisaalta, miten määrittelenkin itseni, voin luvata olevani sellainen vain tämän hetken. Jutut ovat sisälläni liikkeessä kokoajan. Huomenna saatan olla jotakin muuta. Ihan vain siksi että keräilen palasiani ympäriltäni joka hetki ja toisinaan pienessä hujahduksessa voi tapahtua suuri oivallus joka voi muuttaa paikkani ja suuntani.
Kun kävelemme keskiviikkoaamuna maantielle päin läpi talvisennäköisen syksyn, vastaamme tulee päiväretkeläisiä. Anopilla on kyynärsauvat(!) kyselevät, me opastamme. Saapuessamme automme luokse yllätys on suuri kun YLE:n auto kaartaa viereemme, pyytävät haastattelua. Anname, ottavat muutaman kuvan, Ensin hämmentää, sitten hymyilyttää ja sitten naurattaa. Sellaisia me olemme.
Haastattelu löytyy täältä: https://yle.fi/uutiset/3-9895788
Muonion keskustassa kävimme kaupassa ja tankatessa näimme tilhiä pihlajanmarjojen kimpussa. Näky oli kaunis, tilhet eivät juuri meistä piitanneet; mitä lie etelän variksia. Matka kohti Kilpisjärveä alkoi.
Kilpisjärvi! Tuo salaperäinen ja kaunis pohjoinen järvi. Ystäväni Ilkka Leinonen tarjosi miellytävän majapaikan Saivaaran mökeillä.
Saanan portaat on purettu, vain pari on jätetty muistoksi, ensi kesänä tulevat uudet. Sää meni sumuiseksi, mutta onnellisuusmittari kääntyi sitä enemmän kaakkoon mitä ylemmäs pääästiin.
Arvostan, kun luet kirjoittamaani, toivon, ettet tee sitä paetaksesi jotain käsillä olevaa, ehkä kipeätäkin. Se on helppoa, vastassa se kuitenkin tulee olemaan, tuo arki.
Tulevaisuuteen on tervettä tähytä, asettaa askelmerkkejä ja suuntaviivoja. Mutta jos alamme jo valmiiksi elää tulevaisuuttamme, teemme itsellemme, myös läheisillemme hallaa. Jos mielemme on jatkuvasti siellä, mihin toiveemme osoittavat, menetämme käsillä olevat hetket niin omien ajatustemme kuin läheistemmekin kanssa. Jos sallimme itsekeskeisen egomme osoittaa toiveemme ja tulevaisuutemme, kaipaamme mielessämme jatkuvasti tulevaisuuteen, jonka kuvittelemme nykyhetkeä paremmaksi. Tässä ja nyt tuntuu arvottomalta, koska vain huomenna kaikki voi olla paremmin.Viisaat ovat todenneet, että nykyhetkeä ei olekaan; kaikki on tulevaa ja ennen kuin ehdimme ajatella, on se jo mennyttä. Siinä meni taas sekin sekunti. Pyrkimys päästä mahdollisimman lähelle sitä tilaa, jossa tulevaisuus kääntyy menneisyydeksi on parasta elämää. Siinä pisteessä elämä on meitä kaikkein lähimpänä. Tulevaisuudessa se on vielä kaukana edessä, menneessä yhä kauempana takana. Emme näe horisonttiin niin tarkasti kuin lähelle. Parasta on tässä ja nyt.
Tulevaisuuteen on tervettä tähytä, asettaa askelmerkkejä ja suuntaviivoja. Mutta jos alamme jo valmiiksi elää tulevaisuuttamme, teemme itsellemme, myös läheisillemme hallaa. Jos mielemme on jatkuvasti siellä, mihin toiveemme osoittavat, menetämme käsillä olevat hetket niin omien ajatustemme kuin läheistemmekin kanssa. Jos sallimme itsekeskeisen egomme osoittaa toiveemme ja tulevaisuutemme, kaipaamme mielessämme jatkuvasti tulevaisuuteen, jonka kuvittelemme nykyhetkeä paremmaksi. Tässä ja nyt tuntuu arvottomalta, koska vain huomenna kaikki voi olla paremmin.Viisaat ovat todenneet, että nykyhetkeä ei olekaan; kaikki on tulevaa ja ennen kuin ehdimme ajatella, on se jo mennyttä. Siinä meni taas sekin sekunti. Pyrkimys päästä mahdollisimman lähelle sitä tilaa, jossa tulevaisuus kääntyy menneisyydeksi on parasta elämää. Siinä pisteessä elämä on meitä kaikkein lähimpänä. Tulevaisuudessa se on vielä kaukana edessä, menneessä yhä kauempana takana. Emme näe horisonttiin niin tarkasti kuin lähelle. Parasta on tässä ja nyt.
Olet keskellä maisemaa, tarkennan sinuun, linssi tekee taustasta epäselvän
Hetkeä myöhemmin pää eksyy syliin, varovasti, tunnustellen . Suljen silmät.
Katoan johonkin kauas hetkeksi ettei mentäisi liian syvälle liian nopeasti. Haluan suojella itseäni, muurien rakentaminen ei ole osa minua. Silmät. Tuo katseesi, katse jota voisin seurata maailman laidalle.Muutamia aikoja myöhemmin katse on pelottomampi ja kosketus vaivaton,
asiat tapahtuvat ilman harkintaa, kynnyksiä ei ole. Se on outoa. Kanssasi on helppo olla.
Saana harjoitteli keskiviikkoiltana juhlavalaistusta joka näkyy kolmen valtakunnan alueelle. Itsenäisyyspäivä on tuo hetki ja kyllä, aion olla täällä silloin. Suurin ikinä maailmassa toteutettu valaistusteos!
Torstaiaamu valkeni harmaana. Aamutoimet tehtyämme ja tavarat pakattuamme lähdimme kohti Mallan luonnonpuistoa ja kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Reitti lähtee hieman ennen tullia, P-paikka on vasemmalla Norjaa kohti mentäessä. Rinkat selkään ja kohti Kuohkimajärveä.
 | ||||||||
Kolmen valtakunnan rajapyykki sijaitsee Norjan ja Ruotsin rajalla, joka perustuu Strömstadin sopimukseen (1751). Kun Ruotsin ja Suomen raja määriteltiin Haminan rauhassa (1809) kulkevaksi ”Kilpisjärven ohi Norjaan” (ruots.. förbi ... Kilpisjaure ända til Norrige), syntyi kolmen valtion rajapiste.Tornion rajanjärjestelysopimuksessa (1810) rajojen tulkittiin kohtaavan Kuokimmuodkassa rajapyykillä 294. Rajankäynnissä 1887 kuitenkin todettiin Ruotsin ja Suomen rajan kulkevan noin 150 metriä lännempänä Rajajoki-purossa.Suomen ja Norjan rajankäynnissä vuonna 1897 määritettiin rajojen tarkka yhtymäkohta, ja todettiin sen osuvan Koltajärveen rajapyykin 294 länsipuolelle. Järveen rakennettiin kivinen tekosaari ja sille 2,5 metriä korkea rajamerkki. Ruotsin edustajaa ei ollut läsnä. Vuonna 1901 pidettyyn yhteiseen katselmukseen osallistui myös Ruotsin edustaja ja rajamerkki hyväksyttiin.Nykyinen rajamerkki on rakennettu vuonna 1926. Se rakennettiin, koska kevätjäät olivat turmelleet alkuperäistä rajamerkkiä useaan kertaan. Uusi rajamerkki on betonista tehty katkaistu kartio, jonka päällä olevaan sydänkiveen on merkitty keskeiset vuosiluvut 1897, 1901 ja 1926. Pyykin yläosa on rajamerkkiohjeiden mukaisesti maalattu keltaiseksi. Lähde Wikipedia |
 |
Kuohkimajärven autiotupa sijaitsee reilun puolen kilometrin päässä rajapyykistä. Päivä oli tuhnuinen ja sateli lunta mutta illaksi kirkastui. Paikasta tuli mieleen lapsuuden muistoja, sukelsin tuttuihin maailmoihin, kuljettuihin polkuihin. Mietin mikä onni että luonto,musiikki ja liikunta ovat niin kauan olleet suuri osa minua ja elämääni.Tieto ja usko siihen että näin tulee aina olemaan, lämmittää mieltäni. Illalla kuului kopinaa mökin terassilta ja sisään astui pariskunta Espoosta, olivat lähteneet myöhään liikkeelle. Terveuloa, tupa on lämmin. Kävin kuvaamassa myös rajapyykillä revontulia, tunnelma oli maaginen. Mieleni seikkaili pitkin Mallan taivaita ja heittelin kärrynpyöriä onnesta. Tässä muutamia otoksia.       . Revontulet ovat aina kiehtoneet minua. Niiden maaginen leiskunta ja värien vaihtelut vihreästä violetin kautta valkoiseen on hypnoottista katsottavaa. |
I saw that, the nothern lights.
She pointed, and for a moment
we were still.
A breeze suddenly touched us,
and in that moment my heart sank.
The faintness of the stars,
the freshness of the morning,
the dew drop on the night,
and the life that never goes away,
speaks to me.
Amazing sky above arctic circle!
Pysähdyn ja hengitän elämää, katson maailmaa ympärilläni ja tunnen sen kauneuden siinä itsessään ilman että yritän löytää sitä mikä luo sen kauneuden. Revontulet loimuavat kaikkialle. Tuuli heittelehtii tuvan reunoja pitkin. Hetken. Sitten hiljaisuus, tuuli laantuu yhtä nopeasti kuin alkoi. Sytytän kynttilöitä ja tuikkuja. Tunnen syvää rauhaa. Hetkien ei saa antaa valua ohitse, mutta ei saa kaivautua liian syvälle tai ei enää näe pintaan.Miksei kaikki voisi olla häkellyttävää ihan vain koska se on. Tuntuu kuin uusi vuodenaika alkaisi...
Perjantaiaamu. Lähdön ja luopumisen tunnelmaa. Sytyttelen tulet, käyn kuvaamassa aikaista aamua. Keskienglannissa sana progress tarkoitti "matkaa", erityisesti"kausimatkaa" tai kierrosta". Progress oli kuninkaan kiertomatka
paroniensa linnoissa; piispan kierros hiippakunnassaan, paimentolaisen laitumillaan. Moraalisen tai aineellisen edistyksen merkityksessä progress oli tuntematon 1600-luvulle saakka. Minä kävin kiertämässä rajapyykin...
Aamu oli kaunis, kävelimme lumen peittämää maisemaa takaisin Kitsille, jossa pidimme tauon. Kiipesimme ylemmälle "altaalle" ja purimme valon iloa hangille. Kuppi teetä ja vähän suklaata. Taas eteenpäin kohti Kilpisjärveä.
Kilpisjärvellä majoituimme Saivaaran mökkiin Kilpisjärven rannalle. Laitoimme saunan lämpiämään ja lähdimme Saivaaran huipulla käymään. Huikeat näkymät korkeiden tunturien ja laajojen järvien ympäröimiä maisemia.
Täällä tulee mieleen Renanin aforismi "Le Désert est monothéiste". Se antaa ymmärtää että avoimet näköalat ja häikäisevä taivas poistavat mielestä kaiken häiritsevän ja sallivat keskittyä olennaiseen. Mutta eihän täällä sellaista ole! Selvitäkseen ylipäätänsä tällaisissa autiomaissa, oli sitten millainen nomadi -tuaregi, saamelainen eskimo etc.-tahansa, täytyy oppia hämmästyttävä suunnistuskyky. Täytyy jatkuvasti nimetä, muistaa, seuloa ja vertailla tuhatta erilaista "merkkiä" kiveä, eläimen jälkeä, kasvien kukkimista tai marjomista, kallioiden, vesistöjen, aavikoiden, tunturien ja ylipäätään maiseman muotoja saadakseen selville missä itse on ja missä muut ovat. Mutta me nautimme maisemista, siirtäen mielestä tuon syvällä pinnan alla olevan esi-isien tiedon.
Illalla kävin kuvaamassa vielä hentoja revontulia ja linnunrataa Tsahkaljärvellä.
Tsahkaljärvi sijaitsee Kilpisjärven eteläpäässä 559,5 metrin korkeudessa. Järveltä aukeaa upea näkymä kohti Saanatunturia. Polku tekee muutaman kilometrin lenkin.
Kävimme vielä Norjan puolella Yykeänperällä. Täysin eri Maisemat, ne vaihtuvat saman tien rajan ylitettyämme. Vähän satamaa ja kauppaa. Pieni kierros jumaluuden äärellä, kirkko rannassa oli kaunis. Sirpa hämmästeli kuinka Norja on saanut kaiken korkean tunturimaiseman itselleen. Mutta Norja oli ennen Suomea. Sai valita ensin...
