Kuljeskelen kamera kädessäni sunnuntaista maisemaa. Hyppään siihen, otan kuvia sitten lennän ja kaadun, loppujenlopuksi päädyn kuitenkin johonkin. Voin ihan hyvin istua tässä hiljaa tunnin tai kaksi, antaa ajan kulua vailla merkitystä - kuulostella mieltäni jolla ei ole mitään sanottavaa, tuntea kaihoa selittämättä, tuntea käsittämätöntä iloa selittämättä, tuntea vapautta vaikka tiedän velvollisuuksien odottavan taas huomenna, kaikilla tunteilla ei tarvitse olla nimeäkään, voivat vain vilahtaa ohitseni. Katselen maisemaa ympärilläni, yksi rakkaus on mielessäni,näin sen vilaukselta aikaisemmin. Sydän sulaa ihanaan muistoon. <3

 Ei ole mitään hätää, kun ympärilläni on rakkautta, kaikki pelko sen rinnalla kadottaa painoaan. Katoan ehkä liian helposti rakkauteen, mutta se katoaminen on kauneinta maailmassa.