Talvi on tulossa

Kävelemme metsänreunaa, ympärillämme syksy vetää viimeisiä henkäyksiä, huomenna tässä on lunta, vaikken sitä nyt tiedäkään. Kuusien värit ovat voimakkaat ja tunnen eläväni. Olevani tässä kaiken keskellä läsnä enemmän kuin pitkään aikaan, aistien kaiken niin todella, pienimmänkin. Vaellamme metsän siimeksessä, rakennamme yhteistä iltaa hiljakseen; kerromme elämästämme ja jotenkin tiedän että tässä on jonkin alku. Hiljaisuuskin on kevyttä. Kaikki tuntuu olevan oikeinpäin, ihanasti pysähtyneenä, tuntuu että maailmat kohtaavat. Sienet ovat hieman riitteessä, poimimme kastikkeellisen.

Tuntuu että jotakin sisälläni on tapahtumassa, ehkä ympärillänikin. Niinkuin yhtäkkiä olisi jokin mitä kohti mennä, suunta, jota en osaa  määrittää. Tuntuu vain selkeämmältä, kaikki. Olen  löytänyt toisenlaisen otteen elämääni, innokkain, pienin askelin ehkä vielä taivallan, mutta silti jotenkin voimakkaana. Olen opetellut päästämään  irti niistä elämän kahlitsevista elementeistä ja olemiseni on tässä, kevyempää, paljon yksinkertaisempaa ja kun tunnen sisälläni jotakin, voin antaa itseni vain tuntea, etsimättä syitä  sille.

Kaikki ympärilläni tuntuu hyvältä, tässä kohtaa elämääni oikealta, ei ole vääriä valintoja tehty, ei ole virheitä joita tulisi katua, on vain tämä mitä on ja mitään en juuri nyt pyyhkisi pois, sillä se voisi viedä jotakin tästä hetkestä.