Nuku yö ulkona

zombi

Täysin tähtikirkas taivas, tyyni sää, kuulas hetki. Vaikka kaipaan aurinkoa,nämä hiljaiset tilat itseni kanssa ovat mieluisia.
Tällä hetkellä halusin kuvata tuon tähtitaivaan, tuntuu että yö on väreissään vielä päivääkin rikkaampi näissä syvissä sinisen, violetin ja vihreän, sävyissään. Hetki älä mene, älä vielä karkaa, ole vielä hetki, ehkä enemmän. Tässä on hyvä olla ja tuntea. Ystävä puhelimessa hymyilee maailman suloisinta hymyä ja lähetän sille lämmön takaisin, sinä hassu olento.
Sulkiessani silmät tunnen kuinka elinvoimaa virtaa kaikkialle. Kaikki ne asiat mitä olen viime aikoina murehtinut ja ikävöinyt liittyvät vain osaksi  olemassaolon hetkeä, kevyesti värein, tärkeäksi osaksi kaikkea. Ainahan sitä kantaa elettyä mukanaan, kaikkea, sitä kipeintäkin. Jos elämä on sarja häpeällisiä tapahtumia, on se myös sarja ihania,onnellisia tapahtumia. Kukin muistakoon tavallaan.

Mutta hetki muutti muotoaan, sekoittui osaksi elämää ja itseäni tavalla joka toi mukanaan varmuuden siitä että olen ainakin elänyt. Aika perkeleen hyvin ja annan itseni hymyillä kuin mikäkin hölmö, välittämättä paskan vertaa siitä olenko, niin uskottava tai cool kun voisin olla, jos vähän yrittäisin... Ja lauantaina nukutaan yö ulkona, taas.