Ajatukset karkuteillä, no hätä, te levottomat sekamelskat tavoitatte kumminkin. Lähinnä pyörin yhtä naurettavaa ympyrää, mitäpä turhia. Olen yrittänyt, ottaa etäisyyttä itseeni,löytää syntymisen riemun tai sitä jotakin kadotettua, ja toisaalta kohdata lähempää, muotoillakseni totuuden. Ihan vain totuuden, ilman ihanteita, ilman kiiltokuvia, ilman mitään ylimääräistä pintahöttöä. Ehkä joskus...
Tunnistan vain tunteet sekoittuneena muistojen sekaan jotka vilahtavat ohitseni kuin sumuinen eilinen päivä, niinkuin mieleni enimmäkseen on viime aikoina ollut. Ja katseeni harhailee. Levoton sielu, niin kai vissiin. Mutta jostain syystä huomaan hymyileväni. Vaikka menen askelissani sekaisin, vaikka olen taas niinkuin yksi helvetin sumupilvi, vaikka ja vaikka. Päivästä toiseen tämä riemuisa kaaoksen koreografia. Hymyilen sumun seasta. Yhtäkkiä elämä näyttäytyy hupsuuden kiteytymänä, muistot rivissä, naama irveessä. Ihan hyvä olla tässä. Hyvää Runebergin päivää, tästä tulee hyvä päivä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti