Jotkin asiat ovat yksinäisiä; sisäiset ristiriidat, menneisyyden kanssa kamppailu ja selvittely, itsensä etsiminen , niin helvetin yksinäistä puuhaa. Joskus haluaisin uskoa siihen että olisi olemassa joku, joku joka voisi nostaa kaiken sen ylitse, mietin niitä sanoja jotka eräs surullinen ihminen sanoi minulle, syvää kaihoa silmissään: Voisitko olla se joka osaisi pelastaa minut.
Ehkä askeleen eteenpäin, mutta loppujenlopuksi suurin voima on ihmisessä itsessään. Kukaan ei ole yksin tarpeeksi vahva että voisi haihduttaa toisesta kaiken elämän kuluttaman tullessaan. On kohdattava kipukohtansa, tunnettava kaikki lävitse, kukaan muu ei voi toisen puolesta ottaa sitä merkittävää askelta eteenpäin, jonka jälkeen on jotakin antaa muillekin.
Lähtiessään hän sanoi että toivottavasti kohdataan vielä. Niin, maailma on pieni, totesin ja yritin lähettää hänelle voimaa sillä ohimenevällä katseellani niin paljon kuin pystyin. Toivottavasti hän vielä itsensä pelastaa, ajattelin kun lähdimme eri suuntiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti