Tällaisena lämpimänä elokuun aamuna on muistutettava itseään kaikesta kauneudesta, hyvyydestä joka ympäröi minua,
rakkaudesta,sen voimasta.
Ja hulluudesta, palosta jota en osaa selittää, se on heittäytymisen halua, halua haistella maailman tuoksuja. Joskus se oli helpompaa, vanheneminen tuo jarruja, vanhemmuus estoja.
Pitää opetella uudelleen; rohkeutta
Ettei aina himmailisi. Että joskus vain antaa mennä: Zädäm!
On muistutettava itselleen kaiken olevan tarpeeksi hyvin
kiitollisuuteen, onneenkin, aina ei tarvitse olla etsimässä parempaa aikaa tai elämää. Numerot ei lopu koskaan.
Ei kuitenkaan hävitä harmauteen ja jumiuduta liikaa. Elämä on kuitenkin paljon enemmän kuin tavoittamaton mieli tai epäilyksen varjo.
Tämä hetki tuntuu omalta,
maailmalta joka on valon rippeitä täynnä, yönkin pimeydessä. Ei sitä voi eksyä reitiltään kun ei mitään sellaista ole vielä ennalta olemassakaan, voi mennä vain, elää hetkessä , kasvaa suuntaan joka tuntuu oikealta, muuttua niin monta kertaa kuin on muuttuakseen, hypätä mahdollisuuksien mukana
ja katsoa minne tiensä lopulta löytää.
maailmalta joka on valon rippeitä täynnä, yönkin pimeydessä. Ei sitä voi eksyä reitiltään kun ei mitään sellaista ole vielä ennalta olemassakaan, voi mennä vain, elää hetkessä , kasvaa suuntaan joka tuntuu oikealta, muuttua niin monta kertaa kuin on muuttuakseen, hypätä mahdollisuuksien mukana
ja katsoa minne tiensä lopulta löytää.
Sieltä sitä kai itsensä löytää mistä kuulukin. Ei ole pelkoa että voisi epäonnistua tässä elämänsä elämisessä, sillä jotakin tästä tulee, minne sitä ikinä päätyykin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti